Tuntikuvaukset

LASTEN LIIKUNTA


TAAPEROJUMPPA 1-3v

Taaperojumppa on 1-3 vuotiaan kävelytaitoisen lapsen ja aikuisen riemukas yhteinen jumppahetki. Aikuinen voi olla äiti, isä, ukki, mummi tai vaikka kummi.  Jumppa kehittää liikkumisen perustaitoja, kuten ketteryyttä, motorisia taitoja ja tasapainoa, sekä tarjoaa samalla mahdollisuuden oppia ryhmässä toimimista ja leikkitaitoja. Vapaata temmellystä ympäri temppuratoja sekä ohjattuja liikuntaleikkejä. Taaperojumpassa jumppaillaan mukavissa vaatteissa paljain jaloin tai pehmeillä sisätossuilla. Juomapullo on myös hyvä ottaa mukaan. 

Ohjaaja: Elli-Noora Stenholm


LIIKKARI 3-4v ja 5-6v 

Liikkari on lapsille suunnattu monipuolinen ja hauska liikuntahetki. Liikkarissa opitaan leikin ohessa erilaisia liikunnallisia ja sosiaalisia perustaitoja. Tunnilla opitaan leikinomaisesti kehonhallintaa, tasapainoa, ketteryyttä ja koordinaatiota. Tärkeintä on liikunnan ilo ja onnistumisen elämykset. Jokaisella liikuntakerralla on tietty aihe, jonka ympärille tuokio rakentuu. Liikkarissa touhutaan sisäliikuntavaatteissa paljain jaloin tai pehmeillä sisätossuilla. Juomapullo on myös hyvä ottaa mukaan. 

Ohjaajat: Maria Arjoniemi, Helena Hacklin, Jenni Tuominen, Henna Nummela, Kerttu Rantanen, Emma Mäki, Iida Hyytiäinen


VOIMISTELU 


Voimistelukoulut yhteistyössä Someron Säästöpankin kanssa.

VOIMISTELUKOULU 3-4v

Voimistelukoulu 3-4-vuotiaille on monipuolinen ja vauhdikas jumppa, jossa harjoitellaan leikin siivittämänä voimistelun perusliikkeitä. Tunneilla harjoitellaan yhdessä toimimista erilaisten leikkien ja pelien avulla sekä tutustutaan eri liikuntavälineisiin. Tunneilla touhutaan paljain jaloin, juomapullon voi ottaa mukaan.

Ohjaajat: Hilla Lehtoranta, Helmi Lehtoranta, Aurelia Björklund, Matilda Ahlgren


VOIMISTELUKOULU 5-7v, Kaksi eri ryhmää

5-7-vuotiaiden voimistelukoulu on ryhmä, jossa pääsee tutustumaan joukkuevoimistelun alkeisiin.  Tunnilla harjoitellaan monipuolisesti voimistelun perusliikkeitä. Tunneilla on hauskaa liikkumista, temppuilua sekä musiikin tahdissa tekemistä, unohtamatta yhdessäolon riemua. Tuntien sisältö vaihtelee aina teemojen mukaan. Tavoitteena on luoda onnistumisen elämyksiä sekä tarjota iloisia hetkiä. Tunnille joustavat sisäliikuntavaatteet päälle ja mukaan juomapullo. Jumpassa ollaan paljain jaloin.

Ryhmä A, tiistai ohjaajat: Susanna Numminen, Helmi Lehtoranta, Alisa Rinne ja Venla Koistinen

Ryhmä B, keskiviikko ohjaajat: Minna Palviainen, Helmi Lehtoranta, Jenna Erkkilä


VOIMISTELUKOULU 8-12v 

Voimistelukoulu 8-12-vuotiaille on monipuolinen ja voimistelutaitoja kehittävä harrastus. Tunneilla harjoitellaan voimisteleluliikkeitä sekä kehitetään monipuolisesti eri liikunnan osa-alueita mm. ketteryyttä, koordinaatiokykyä, tasapainoa ja kehonhallintaa. Voimistelukoulussa rohkaistaan lapsia olemaan luovia ja ilmaisullisia. Tunneilla edetään lapsen taitojen mukaan, jolloin harjoittelu on mielekästä. Tunnille joustavat sisäliikuntavaatteet päälle ja mukaan juomapullo. Jumpassa ollaan paljain jaloin.

Ohjaajat: Minna Palviainen, Olga Kivelä, Jenna Erkkilä



TEMPPUILU


TELINEVOIMISTELU 8-15v, kaksi ryhmää

Telinevoimistelu on monipuolinen harjoitustunti, joka sisältää telinevoimistelunliikkeiden (kuperkeikat, kärrynpyörät, kiepit jne.) lisäksi erilaisia notkeus-, tasapaino-, voima- ja ketteryysharjoitteita sekä telineratoja ja liikuntaleikkejä. Tunnilla harjoitellaan iloisella mielellä ja otetaan ilo irti uuden oppimisesta! Tunti sopii tytöille ja pojille. 

Tavoitteena on, että jokainen voimistelija oppisi kauden aikana telineillä permanto, puomi, rekki ym. perusliikkeitä, edeten oman taitotason mukaisesti.

Ohjaajat: Roni Vacker, Milanna Aneristo, Aurelia Björklund ja Sanni Mikkola


TANSSI


DANCE AND BEAT -TANSSIRYHMÄT 5-7v, 8-12v ja 13-17v 

Dance and Beat on harrastetanssiryhmä, jossa tanssitaan hyvällä ja rennolla meiningillä uusimpien hittibiisien tahtiin. Ryhmän toiveiden mukaan kokeillaan myös eri tyylilajeja ja harjoitellaan improvisaatioharjoituksia sekä tekniikkaharjoituksia. Tunnilla pääsee myös luovuus valloilleen, kun saa suunnitella itsenäisesti omia koreografioita. 

Mukaan tarvitset juomapullon ja kevyet tanssivaatteet. Tanssia voi sisäkenkien kanssa tai paljain jaloin.

Ohjaajat: Neea Lähde ja Ilona Laitinen sekä Tiuku Suomi ja Helmi Lehtoranta



© Antti Aaltonen
© Antti Aaltonen